Piiat / Kathryn Stockett

Kuva täältä
Alkuteos: The Help
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2009
Suomentanut: Laura Beck

Eletään 1960-lukua. Jacksonin Mississippissä asuva 23-vuotias Skeeter Pheelan tuskailee äitinsä kanssa, joka yrittää hullunlailla etsiä hänelle sopivaa miestä. Kaikki Skeeterin ystävät ovat jo naimisissa. Ystäviä, ja muita Jacksonin kotirouvia yhdistää yksi asia - musta kotiapulainen. Skeeter ihmettelee, miten eri tavoilla hänen ystävänsä suhtautuvat näihin arjen pelastajiin. Yhdessä Aibileenin, Minnyn ja muiden mustien kotiapulaisten kanssa hän aloittaa kirjoittamaan mustien kotiapulaisten työstä sekä elämästä kertovaa kirjaa. Skeeter tajuaa, miten ahtaalla nämä mustat ovat koettaessaan miellyttää valkoisia kotirouvia. Samalla Skeeter yrittää selvittää Constantinen kohtaloa, naisen, joka oli hänen kotonaan apulaisena useita vuosia. Kirjan julkaistuttua Skeeter ja häntä avustaneet kotiapulaiset tajuavat joutuneensa suureen vaaraan, mutta Minnyn ansiosta he välttävät pahimman. Lopulta Skeeter saa töitä New Yorkista, mutta ei halua jättää uusia ystäviään hullunmyllyn keskelle...

En ole pitkään aikaan lukenut yhtä hyvää kirjaa! Odotin tätä kirjaa vaikka kuinka kauan kirjastosta - aina joku oli varannut tai lainannut juuri ennen minua. Mutta toissapäivänä kirjastonhoitajan avulla löysin tämän kirjan (oli aluksi laitettu väärään paikkaan, yrittiköhän joku yläkerrasta estää minua lukemasta tätä kirjaa?) ja suurinpiirtein juoksin se kainalossani ulos. Odotus todellakin palkittiin!

Kerronta Piiat-kirjassa tapahtuu yhtä poikkeusta lukuunottamtta Miss Skeeterin, Aibileenin ja Minnyn kautta. Kertojat kertovat tuovat oman säväyksensä juoneen kertomalla oman näkökulmansa eri tapahtumiin. Skeeterin kerronta on mielenkiintoinen, hän on todellakin erilainen muihin aikansa (valkoisiin) naisiin verrattuna. Hän tajuaa pienen vaaran aloitellessaan kirjan kirjoittamista, ja haluaa suojella itsensä lisäksi  tarinansa kertovia (kotiapulaisia).

Aibileenin osat kirjasta ovat surumielisiä, mutta silti niissä kukkii pieni huumorinkukkanen. Hänen puheestaan heijastuu suru, joka koskee omaa ja varsinkin hänen poikansa kohtaloa. Aibileen on ensimmäinen, joka suostuu kertomaan tarinansa Skeeterille. Aluksi hän kokee asiasta puhumisen vaikeaksi, mutta keksi keinon tarinansa kertomiselle - kirjoittaminen. Aibileenista tulee Skeeterin lähin liittolainen prosessissa ja hän auttaa tätä "hankkimalla" muita haastateltavia.

Suosikkihenkilöni Minnyn näkökulmasta kirjoitetut tapahtumat olivat ehdottomasti hauskimpia ja helpoimpia lukea. Minny on pieni ja tukeva musta nainen, joka on todella suorasanainen ja hauska. Hän on saanut potkut yli 15:sta kotitaloudesta ennen kuin päätyy miss Celian luo palvelukseen. Celia on kuulunut (tai kuuluu oikeastaan edelleenkin) valkoisen roskaväkeen, ennen naimisiinmenoa mister Johnnyn kanssa. Mister Johnny on Hilly Holbrookin (Jacksonin kotirouvien "johtohahmo") entinen poikaystävä, jonka Johnny jätti Celian takia. Hillyn takia Celiaa ei huolita mukaan seurapiiriin ja tapahtumien järjestelykomiteoihin. Minny ihmettelee emäntänsä outoa käytöstä, tämä häipyy muka huomaamattomasti yläkertaan hiiviskelemään, ei halua paljastaa Minnyn olevan häntä auttamassa ja on vetelä/avuton. Alun hankaluuksien jälkeen, Miss Celia ja Minny tulevat läheisiksi. Se käy ilmi seuraavasta lainauksesta, jota lyhentelin hieman:

"Minny?" kuulen miss Celian huutavan.Työnnän heiluriovan hyvin varovasti auki ja kurkkaan siitä. Miss Cealia istuu pöydän päässä ja mister Johnny sen vieressä. Ne molemmat katsoo minuun. Mister Johnny on valkoisempi kuin se albiinomies, joka asuu miss Waltersin kadulla."Minä kerroin Johnnylle vauvasta", Celia kuiskaa. "Kaikista vauvoista.""Minny, minä olisin menettänyt hänet ilman sinua", mister Johnny sanoo ja tarttuu minun käsiini. "Luojan kiitos sinä olit täällä."Vilkaisen Miss Celiaa ja näen miten kuolleet sen silmät on. Tiedän jo, mitä lääkäri on sille kertonut. Arvaan ettei se tule koskaan synnyttämään eläviä vauvoja. Mister Johnny puristaa käsiäni ja menee sitten miss Cealian luo. Se painuu polvilleen ja painaa päänsä miss Celian syliin. Miss Celia silittää sen tukkaa uudestaan ja uudestaan."Älä jätä minua. Älä ikinä jätä minua, Celia", se itkee."Kerro hänelle, Johnny. Kerro Minnylle mitä sanoit minulle."Mister Johnny nostaa päänsä. Sen tukka on aivan sotkussa ja se katsoo minuun. "Sinulla tulee aina olemaan työpaikka meillä, Minny. Koko loppuikäsi, jos haluat.""Kiitos, sir", minä sanon, ja tarkoitan sitä. Mitään sen parempaa en olisi tänään voinut kuulla.Lähden kohti ovea, murra miss Celia sanoo, hyvin hiljaa: "Jää vähäksi aikaa tänne, Minny, viitsitkö?"Niinpä nojaan käsilläni sivupöytään, sillä vauva alkaa olla jo aika painava. Ja mietin miksi minulla on niin monta, kun sillä ei ole yhtään. Mister Johnny itkee. Miss Celia itkee. Me kolme hullua itkemme ruokasalissa.

Piiat on mielestäni hyvä kertomus rotujen välisistä ristiriidoista 1960-luvulla. Monet vastustavat tasavertoisuutta, mutta onneksi Jacksonissakin on vielä muutamia valkoisia, jotka arvostavat ja rakastavat näitä kodinhengettäriä. Stockett on onnistunut luomaan herkän tarinan mustien ja valkoisten salaisesta ystävyydestä ja läheisyydestä. Kirjan henkilöihin on helppo samaistua.

Kuten tämän tekstin pituudestakin voi jo arvata, ihastuin kirjaan täysin. Siksi Piiat saa kunnian olla ensimmäinen arvostelemani kirja, joka saa

*****