True Blood - Kausi 1

Sarjan logo otettu Wikipedian artikkelista

Yhden jakson kesto n.: 50min

Merkittävimmissä rooleissa:

Sookie Stackhouse - Anna Paquin

Ah-niin-ihana Eric♥
Kuva täältä

Bill Compton - Stephen Moyer

Sam Merlotte - Sam Trammel

Eric Northman - Alexander Skarsgård

Tara Thorton - Rutina Wesley

Jason Stackhouse - Ryan Kwanten

Lafayette Reynolds - Nelsan Ellis

Rene Lenier - Michael Raymond James

Ohjaajina mm.: Alan Ball, Scott Winant, John Dahl

Käsikirjoittajina mm.: Alan Ball, Brian Buckner, Alexander Woo

Tuottaja(t): Alan Ball

Tunnusmusiikki: Bad Things / Jace Everett

True Blood on Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjasarjaan löyhästi perustuva tv-sarja. En ryhdy selostamaan ensimmäisen kauden juonta, sillä se on pääosin samanlainen kuin kirja (Veren voima). Ns. uudet tapahtumakuviot tuovat oman säväyksensä sarjaan ja tekevät siitä entistä paremman. Uskoisin tämän kauden olleen huonompi, jos se noudattaisi tiukasti kirjan juonta ja/tai tapahtumia. onneksi joitakin sivuhenkilöitä nostettiin enemmän esiin.

Voin heti aluksi mainita, että True Blood on paras tv-sarja, jota olen koskaan seurannut! Ja tämä on niitä harvoja kertoja, kun voin rehellisesti sanoa, että tv-sarja/elokuva on paljon parempi kuin alkuperäisteos. True Bloodissa on se mikä kirjoista puuttuu - tapahtumien luontevuus. Kirjassa ja sarjassa molemmissa olevat tapahtumat ovat onnistuneet paljon paremmin filmatisoinnissa. Tämä saattaa johtua kirjan ontuvasta suomennoksesta.

Sookie ja Bill
Kuva täältä

Näyttelijävalinnat ovat erittäin osuvia. Olin kuvitellut henkilöt aivan samannäköisiksi, kuin ne True Bloodissa ovat. Eikä Ericin näyttelijä (Alexander Skarsgård) tuottanut pettymystä, vaikka odotukseni olivat todella korkealla! Skarsgård onnistuu tuomaan hahmoonsa lisää ilkeyttä, kiehtovuutta ja salaperäisyyttä. Ainoa pettymys näyttelijävalinnoissa oli Billin näyttelijä, Stephen Moyer, jonka olin kuvitellut paljon nuoremmaksi ja paremman näköiseksi. Veren Voimassa Billiä kehutaan komeaksi ja mystiseksi - mielestäni hän vaikutti aivan tavalliselta ja todella tylsistyneeltä. Moyerin ilmeet olivat jopa vampyyrille liian yksipuoliset. Eikä Sookien ärsyttävyys ollut kadonnut minnekään - Anna Paquin oli saanut hahmostaan entistä ärsyttävämmän. Aina Paquinin (tai siis Sookien) puhuessa tämän kulmat nousevat (--> otsa rypistyy), hymy väkinäistyy ja kasvoille tulee ärsyttävä "koiranpentu-ilme". ARGH!!

Bon Tempsin kylä on tapahtumapaikkana lämmin ja rosoisella tavalla kaunis. Merlotte's on saatu näyttämään tyypilliseltä pieneltä baarilta, jonkalaisia löytyy varmasti jokaisesta yhdysvaltalaisesta pikkukylästä. Etelävaltiolaisten yhteenkuuluvuus huokuu paikasta sekä henkilöistä. Murre kuulostaa oudolta, mutta on samalla ihastuttavan epäselvä.

Loppujen lopuksi True Bloodin ensimmäinen kausi on onnistunut paketti.


****-

Näin tehtiin True Blood

Kylmäveristen klubi / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Club Dead
Kustantaja: Gummerus
Ilmetymisvuosi: 2003
Suomentanut: Sari Kumpulainen

Sookien miesystävä Bill sanoo lähtevänsä matkoille saadakseen lisää nimiä vampyyrirekisteriin. Sookie huolestuu, kun Billistä ei kuulu mitään ja Eric tulee kyselemään tämän perään. Pian hän huomaakin olevansa Mississipissä etsimässä Billiä. Apunaan Sookiella on Alcide Herveaux, ihmissusi. Useiden mutkikkaiden käänteiden jälkeen Sookie löytää Billin, mutta miten käykään heidän suhteelleen? Jääkö Sookie Billin luo kaikkien pettymysten jälkeen vai aloittaako hän aivan  puhtaalta pöydältä?

Muihin Sookie Stackhouse -kirjasarjan osiin verrattuna, Kylmäveristen klubissa oli paljon toiminta ja vauhdikkuutta. Lisäksi tässä kirjassa keskityttiin vampyyrien sijasta enemmän ihmissusiin ja (muihin) muodonmuuttajiin.

Kirjassa oli yksi pääjuoni, Billin katoaminen ja etsiminen, ja muutama pienempi juoni, kuten "ruumis kaapissa". Juonet täydensivät toisiaan ja varsinkin pienemmät juonet toivat omasta puolestaan lisää kiinnostavuutta tarinaan. Toisin kuin useimmissa muissa kirjoissa, tässä pienemmille juonille oli annettu ns. isompi rooli. Tämä on todella hyvä asia, sillä kirjan pääjuoni oli tylsähkö ja aika kulutettu. En ymmärrä Sookien järjenjuoksua (jos hänellä sellaista edes on!!), miksi lähteä etsimään entistä poikaystävää, josta on ollut enemmän surua kuin iloa?

Mielestäni Sari Kumpulaisen suomennos oli onnistunut. Vaikka kirjasta löytyikin pieniä kielioppivirheitä ja todella omituisia lauseita, sitä oli jotenkin helpompi lukea kuin aiempia osia.


****-

Tummien perhosten koti (elokuva)

Kuva otettu Wikipedian artikkelista

Kesto: 1h 45min
Merkittävimmissä rooleissa:
Juhani Johansson: Niilo Syväoja
Olavi Harjula: Tommi Korpela
Ilkka Salmi: Eero Milonoff
Hämäläinen: Niko Vakkuri
Sulkava: Iiro Panula
Rinne: Ville Saksela
Simola: Henri Huttunen
Sjöblom: Roope Karisto
Irene Harjula: Kristiina Halttu
Vanamo Harjula: Marjut Maristo
Tyyne Koskinen: Kati Outinen
Juhanin isä: Pertti Sveholm
Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Marko Leino
Tuottaja(t): Jukka Helle, Markus Selin
Säveltäjä: Panu Aaltio

Tummien perhosten koti elokuvana muistuttaa yllättävän paljon alkuperäisteosta. Elokuvaan oli välittynyt kirjan synkkä ja hieman surullinen tunnelma. Näyttelijävalinnat olivat erinomaisia ja jokainen oli onnistunut tuomaan jotakin omaa roolihahmoonsa.

Niilo Syväoja sai Juhaniin lisää herkkyyttä ja ujoutta. Vaikka Juhani esittääkin kovaa ja itsevarmaa, huomaa hahmon ilmeistä ja liikkeistä hahmon todellisen luonteen. Syväoja saa tuntemaan entistä enemmän sääliä Juhania kohtaan.

Eero Milonoff tekee Salmesta entistä uhkaavammalta ja jurommalta. Kohtaukset, joissa Milonoff esiintyi, saivat jännittyneeksi - odotin kokoajan Salmen käyvän jonkun kimppuun. Se tarkoitushan hänen hahmollaan tietysti oli, kirjassakin häntä pidettiin porukan johtajana, kukaan muista pojista ei uskaltanut uhmata Salmea hänestä huokuvan auktoriteetin takia.

Tommi Korpela onnistui luomaan Harjulasta entistä synkemmän, kieromman ja hullumman hahmon. Harjula ei syytä suoraan, mutta uhkailee ja vihjailee. Korpelan ulkonäkö on kuin luotu kyseiseen rooliin, tumma ja tyyneltä vaikuttava mies, mutta onkin sisältä jotain aivan muuta. Jäin kaipaamaan kirjan lopussa olevaa kohtausta, jossa Juhani monen vuoden jälkeen kohtaa Harjulan. Olisin halunnut nähdä, mitä Korpela olisi tuonut itsestään hulluksi tulleeseen Harjulaan.

Erilaista elokuvassa ja kirjassa oli juonellisesti merkityksettömien tapahtumien ja henkilöiden pois jääminen. Itseäni jäi harmittamaan Juhanin aikuisuutta kuvaavien kohtauksien pois jääminen - olisi ollut helpompaa muodostaa käsitys päähenkilön henkisestä ja fyysisestä kasvusta. Vanamon ja Juhanin sekä Juhanin ja poikien välisiä suhteita kuvattiin enemmän, mikä sitoi juonta enemmän yhteen.

Tummien perhosten koti kannattaa katsoa keskittyneesti ja katsomisen jälkeen kannataa elokuvaa kokonaisuutena pohtia. On vaikea valita, kumpi on parempi, elokuva vai kirja, sillä ne ovat yhtäaikaa niin samanlaisia ja erilaisia. Ehkä elokuva kokonaisuutena vie voiton.

****-