Kylmäveristen klubi / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Club Dead
Kustantaja: Gummerus
Ilmetymisvuosi: 2003
Suomentanut: Sari Kumpulainen

Sookien miesystävä Bill sanoo lähtevänsä matkoille saadakseen lisää nimiä vampyyrirekisteriin. Sookie huolestuu, kun Billistä ei kuulu mitään ja Eric tulee kyselemään tämän perään. Pian hän huomaakin olevansa Mississipissä etsimässä Billiä. Apunaan Sookiella on Alcide Herveaux, ihmissusi. Useiden mutkikkaiden käänteiden jälkeen Sookie löytää Billin, mutta miten käykään heidän suhteelleen? Jääkö Sookie Billin luo kaikkien pettymysten jälkeen vai aloittaako hän aivan  puhtaalta pöydältä?

Muihin Sookie Stackhouse -kirjasarjan osiin verrattuna, Kylmäveristen klubissa oli paljon toiminta ja vauhdikkuutta. Lisäksi tässä kirjassa keskityttiin vampyyrien sijasta enemmän ihmissusiin ja (muihin) muodonmuuttajiin.

Kirjassa oli yksi pääjuoni, Billin katoaminen ja etsiminen, ja muutama pienempi juoni, kuten "ruumis kaapissa". Juonet täydensivät toisiaan ja varsinkin pienemmät juonet toivat omasta puolestaan lisää kiinnostavuutta tarinaan. Toisin kuin useimmissa muissa kirjoissa, tässä pienemmille juonille oli annettu ns. isompi rooli. Tämä on todella hyvä asia, sillä kirjan pääjuoni oli tylsähkö ja aika kulutettu. En ymmärrä Sookien järjenjuoksua (jos hänellä sellaista edes on!!), miksi lähteä etsimään entistä poikaystävää, josta on ollut enemmän surua kuin iloa?

Mielestäni Sari Kumpulaisen suomennos oli onnistunut. Vaikka kirjasta löytyikin pieniä kielioppivirheitä ja todella omituisia lauseita, sitä oli jotenkin helpompi lukea kuin aiempia osia.


****-

Verenjanoa Dallasissa / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Living Dead in Dallas
Kustantaja: Gummerrus
Ilmestymisvuosi: 2002
Suomentanut: Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie joutuu kreikkalaisen "jumalattaren", mainadin, hyökkäyksen uhriksi. Onnettomuuspaikalta Sookie kiidätetään Fangtaisaan, jossa  vampyyrit "joutuvat" imemään myrkyn Sookien verestä. Vastapalveluksena pelastumisestaan, Sookie lähetetään Dallasiin etsimään kadonnutta vampyyriä. Dallasissa hän joutuu tekemisiin fanaattisen vampyyrienvastaisen Auringon Seurakunnan kanssa. Jälleen kerran Sookie toivoo, ettei olisi tutustunut vampyyreihin.

Sookie Stackhouse -sarjan toinen osa kertoo vampyyreistä sen, mikä ensimmäisessä jäi kertomatta. Se paljastaa näistä yliluonnollisista olennoista inhimillisen ja katuvan puolen. Muuten Verenjanoa Dallasissa oli kuin Veren voima, Billin ja Sookien "ah-niin vahvaa ja erilaista rakkautta" (huomatkaa ironiset lainausmerkit) korostettiin koko ajan! Joka toisessa luvussa Sookie tuntui epäilevän Billin rakkautta ja heidän suhteensa lujuutta. Tosin itsekkin hermoilisin samoista asioista, jos sattuisin seurustelemaan vampyyrin kanssa.

Kirkon viereltä varjoista erkani hahmo. Godfrey. Hän oli yhä paljasrintainen, hän näytti yhä raikkaalta kuusitoistavuotiaalta. Ainoastaan oudot tatuoinnit sekä hänen silmänsä paljastivat nuoruuden valheeksi.
"Tulin katsomaan", sanoin kun hän oli lähellä minua, vaikka "tulin todistajaksi" olisi kenties ollut täsmällisempi ilmaus.
"Miksi?"
"Olen sen sinulle velkaa."
"Minä olen paha."
"Niin oletkin." Siitä ei päässyt yli eikä ympäri. "Mutta sinä teit hyvän teon, kun pelastit minut Gabelta."
"Tappamalla yhden miehen lisää? Omatuntoni tuskin huomasi eroa. Niitä on ollut niin paljon. Ainakin säästin sinut nöyryytykseltä."
Hänen äänensä kouraisi sydäntäni. Taivaalla kasvava valon kajastus oli vielä niin hento, että parkkipaikan valot paloivat yhä, ja niiden valossa minä katselin noita nuoria, niin nuoria kasvoja. Äkkiäarvaamatta, järjettömästi, minä purskahdin itkuun.
"Tämäpä mukavaa", Godfrey sanoi. Hänen äänensä oli jo etäinen. "Joku itkee minua lopun tulessa. Sitä en osannut odottaa." Hän astui kauemmas, turvallisen matkan päähän. Ja sitten aurinko nousi.

Lainauksessa huomaa Harrisin leikittelevän kirjan henkilöiden tunteilla. Sookie purskahtaa itkuun, johon Godfrey toteaa "tämäpä mukavaa".  Monissa kohdissa tässä teoksessa yhdistyi erilaisia tunteita. Lisäksi Harris osaa kuvailla tapahtumia juuri sopivan verran, ei liian paljoa muttei liian vähänkään. Tästäkin huomaa, miten suomennos ontuu hieman. Täytyy todellakin lukea joskus tämä kirjasarja englanniksi!



***

Veren voima / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Dead Until Dark
Kustantaja: Gummerrus
Ilmestymisvuosi: 2001
Suomentanut: Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie Stackhouse on tarjoilijana Merlotte's-baarissa, louisinalaisessa Bon Tempsin kaupungissa. Häntä voisi luulla tavalliseksi naiseksi, mutta sitä hän ei todellakaan ole. Sookie on telepaatti, joka pystyy kuulemaan kaikkien ajatukset. Tai ainakin hän uskoi niin, kunnes eräänä iltana Merlotte'siin saapuu mysteerimäinen vampyyri, Bill. Bill ja Sookie rakastuvat toisiinsa ja Sookie huomaa vampyyrien olevan jotain aivan muuta kuin julkisuus antaa ymmärtää.

Veren voima on Sookie Stackhouse -sarjan ensimmäinen osa. Aihe kirjassa on mielenkiintoinen ja erilainen: vampyyrit elävät (julkisesti) rinnakkain ihmisten kanssa keinoveren ansiosta. Tosin vampyyreilla ja ihmisillä on erilaiset oikeudet ja velvollisuudet.

En ole ikinä onnistunut suuttumaan kirjan henkilöille, mutta Sookie saa vereni kiehumaan! Veren voimassa korostetaan miten "viaton, sievä, seksikäs ja blondi" Sookie on ja kuinka kaikki lähipiirin yliluonnolliset olennot ovat jollakin tapaa ihastuneita häneen. Lempihahmokseni nousi kuitenkin Eric, Fangtasia-baarin omistaja. Hän on ilkeä, mutta pohjimmiltaan kohtelias.

Charlaine Harris on onnistunut kuvaamaan henkilöiden välisiä suhteita ja luonteita erinomaisesti. Joidenkin henkilöiden kohdalla näiden luonne ja vaikutelma välittyi erittäin hyvin. Kuten esimerkiksi Billistä sai sisäänpäin kääntyneen ja katkeroituneen vaikutelman melkein heti tämän "astuttua juoneen".

Teksti oli nopealukuista, mutta välillä ontuvaa. Olisi mukavaa lukea tämä alkuperäiskielellä, silloin tekstistä voisi saada enemmän irti. Myös etelävaltioiden murre toisi mukavan säväyksen!


***½