Verenjanoa Dallasissa / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Living Dead in Dallas
Kustantaja: Gummerrus
Ilmestymisvuosi: 2002
Suomentanut: Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie joutuu kreikkalaisen "jumalattaren", mainadin, hyökkäyksen uhriksi. Onnettomuuspaikalta Sookie kiidätetään Fangtaisaan, jossa  vampyyrit "joutuvat" imemään myrkyn Sookien verestä. Vastapalveluksena pelastumisestaan, Sookie lähetetään Dallasiin etsimään kadonnutta vampyyriä. Dallasissa hän joutuu tekemisiin fanaattisen vampyyrienvastaisen Auringon Seurakunnan kanssa. Jälleen kerran Sookie toivoo, ettei olisi tutustunut vampyyreihin.

Sookie Stackhouse -sarjan toinen osa kertoo vampyyreistä sen, mikä ensimmäisessä jäi kertomatta. Se paljastaa näistä yliluonnollisista olennoista inhimillisen ja katuvan puolen. Muuten Verenjanoa Dallasissa oli kuin Veren voima, Billin ja Sookien "ah-niin vahvaa ja erilaista rakkautta" (huomatkaa ironiset lainausmerkit) korostettiin koko ajan! Joka toisessa luvussa Sookie tuntui epäilevän Billin rakkautta ja heidän suhteensa lujuutta. Tosin itsekkin hermoilisin samoista asioista, jos sattuisin seurustelemaan vampyyrin kanssa.

Kirkon viereltä varjoista erkani hahmo. Godfrey. Hän oli yhä paljasrintainen, hän näytti yhä raikkaalta kuusitoistavuotiaalta. Ainoastaan oudot tatuoinnit sekä hänen silmänsä paljastivat nuoruuden valheeksi.
"Tulin katsomaan", sanoin kun hän oli lähellä minua, vaikka "tulin todistajaksi" olisi kenties ollut täsmällisempi ilmaus.
"Miksi?"
"Olen sen sinulle velkaa."
"Minä olen paha."
"Niin oletkin." Siitä ei päässyt yli eikä ympäri. "Mutta sinä teit hyvän teon, kun pelastit minut Gabelta."
"Tappamalla yhden miehen lisää? Omatuntoni tuskin huomasi eroa. Niitä on ollut niin paljon. Ainakin säästin sinut nöyryytykseltä."
Hänen äänensä kouraisi sydäntäni. Taivaalla kasvava valon kajastus oli vielä niin hento, että parkkipaikan valot paloivat yhä, ja niiden valossa minä katselin noita nuoria, niin nuoria kasvoja. Äkkiäarvaamatta, järjettömästi, minä purskahdin itkuun.
"Tämäpä mukavaa", Godfrey sanoi. Hänen äänensä oli jo etäinen. "Joku itkee minua lopun tulessa. Sitä en osannut odottaa." Hän astui kauemmas, turvallisen matkan päähän. Ja sitten aurinko nousi.

Lainauksessa huomaa Harrisin leikittelevän kirjan henkilöiden tunteilla. Sookie purskahtaa itkuun, johon Godfrey toteaa "tämäpä mukavaa".  Monissa kohdissa tässä teoksessa yhdistyi erilaisia tunteita. Lisäksi Harris osaa kuvailla tapahtumia juuri sopivan verran, ei liian paljoa muttei liian vähänkään. Tästäkin huomaa, miten suomennos ontuu hieman. Täytyy todellakin lukea joskus tämä kirjasarja englanniksi!



***