Humiseva harju / Emily Brontë

Alkuteos: Wuthering Heights
Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 1847
Suomentanut: Juhani Lindholm

Herra Lockwood saapuu juuri vuokraamaansa Rastaanlaakson kartanoon vuokraisäntänsä, herra Heathcliffin, luota. Lockwood ihmettelee vuokraisäntänsä käytöstä: tämän kohteliaisuus vaikutti teennäiseltä ja pakotetulta, aivan kuin Heathcliff ei haluaisi olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Lisäksi Heathcliffissä on jotain muutakin outoa, lähes mielipuolista. Herra Lockwood pyytää taloudenhoitajaansa Ellen Deania kertomaan vuokraisännästään ja Dean aloittaa tarinan kertomalla kuinka Humisevan harjun isäntä saapui Yorkshireen ja miten talo joutui tämän haltuun.

Eräänä iltaana vanha herra Earnshaw palaa kaupunkimatkalta kotiin mukanaan likainen mustalaispoika, jonka oli löytänyt kadulta kuljeskelemasta. Poika nimetään Heathcliffiksi. Herra Earnshawin lapset (Hindley ja Catherine) vierastavat aluksi tulokasta, mutta vähän ajan kuluttua Heathcliffin ja Catherinen välille kehittyy vahva ystävyys, joka myöhemmin muuttuu rakkaudeksi. Vaikka he uskovat pysyvänsä aina yhdessä, Catherinen avioliitto ja kuolema erottavat heidät. Heathcliff raivostuu ja alkaa suunnitella kostoa.

Emily Brontën ainoaksi romaaniksi jäänyt Humiseva harju on aikakauden mukaisesti sekoitus synkkyyttä ja romantiikkaa (+ehkä jopa intohimoa). Olisi mielenkiintoista tietää, millaista hänen muu tuotantonsa olisi ollut. Kyseistä Brontëa on vaikea uskoa näin vahvan ja tunteikkaan kirjan kirjoittajaksi, sillä hän oli melko sivistymätön maalaispapin tytär. Kielellisesti tämä teos on erinomainen - sanavalinnat sekä sanajärjestys ovat osuvia ja sulavia. Loppuratkaisu oli aika yllättävä.

Humiseva harju on pääväritykseltää todella synkkä ja raskas. Jos kirjoilla voisi olla tunteita, tämä kirja olisi sekoitus vihaa, epätoivoa ja rakkautta. Nämä tunteet tiivistyvät seuraavassa lainauksessa, jossa Ellen Dean on juuri mennyt Rastaanlaakson kartonon pihamaalle kertomaan Heathcliffille Catherinen kuolemasta:

"Piinallinen mielummin!" Heathcliff ärähti pelottavan kiivaasti, polkaisi jalkaa ja voihkaisi, kun hallitsemattomat tunteet yhtäkkiä saivat vallan."Hän valehteli loppuun asti! Missä hän on? Ei hän siellä ole - ei taivaassa - ei kadotuksessa - missä hän on? Sinä sanoit, ettet välitä kärsimyksistäni! Yhden ainoan rukouksen minä rukoilen, ja sitä minä toistan niin kauan kunnes kieleni kangistuu, ja se kuuluu - Catherine Earnshaw, älköön sielusi saako rauhaa niin kauan kuin minä elän! Sinä väitit, että minä tapoin sinut - kummittele minulle sitten! Niinhän murhatut tekevät murhaajilleen. Minä uskon - tai tiedän - että aaveita on maan päällä vaeltanut ennenkin. Seuraa minua joka paikkaan - ota mikä hahmo tahansa - tee minut vaikka hulluksi, mutta älä jätä minua tähän kuiluun, mistä en sinua löydä! Hyvä Jumala! Tätä ei voi sanoin kuvata! En minä voi elää ilman elämääni! En voi elää ilman sieluani!"

Näin huomataan, miten syvää rakkautta Heathcliff on tuntenut lapsuudenystäväänsä kohtaan. Heathcliff kokee, ettei voi elää enää, koska Catherine oli ollut hänen elämänsä tarkoitus.


****½