Ylpeys ja ennakkoluulo (tv-sarja)

Kuva täältä

Yhden jakson kesto: n.50 minuuttia
Merkittävimmissä rooleissa:
Elizabeth Bennet - Jennifer Ehle
Fitzwilliam Darcy - Colin Firth
Charles Bingley - Crispin Bonham-Carter
Jane Bennet - Susannah Harker
Herra Collins - David Bamber
Wickham - Adrian Lukis
Lydia Bennet - Julia Sawalha
Herra Bennet - Benjamin Whitrow
Caroline Bingley - Anna Chancellor
Ohjaaja: Simon Langton
Käsikirjoitus: Andrew Davies
Tuottaja(t): Sue Birtswistle, Michael Wearing
Juonesta voit lukea täältä.

Valitsin tämän tv-elokuvan Ylpeyden ja ennakkoluulon arvostelupariksi, koska vaihtoehtona olleessa elokuvassa Elizabethiä esittää Keira Knightley, jota en voi yksinkertaisesti sietää! En tiedä ketään yhtä ärsyttävää brittiläistä naisnäyttelijää... Lisäksi sain pari vuotta sitten joululahjaksi Jane Austen -kokoelman, jossa on tämän teoksen filmatisoinnin lisäksi kolme muuta Jane Austenin romaaneihin perustuvaa tv-elokuvaa (Järki ja tunteet, Emma, Mansfield Park). Tätä BBC:n versiota on kehuttu parhaaksi - eikä suotta.

Kuva täältä
Elizabeth ja Darcy

Muistan ennen ensimmäistä katselukertaa ihmetelleeni, mitä Colin Firth tekee Darcyn roolissa. Kuitenkin melkein heti ihastuin tähän ujolta ja sympaattiselta vaikuttavaan mieheen. Koska Firth itsekin vaikuttaa hieman sulkeutuneelta ja ylpeältä mieheltä - kuten englantilaisen miehen kuuluukin - hän on täydellinen Darcyna! Varsinkin Darcyn ensimmäinen kosinta oli erittäin onnistuneesti näytelty niin Firthin kuin Jennifer Ehlen kohdalla. Aina kyseistä kohtausta katsellessa tekee mieli ravistella Firthiä pulisongeista, läiskiä Ehleä naamaan ja huutaa: "IDIOOTIT!". Ärsyttää, kun ei ole mahdollisuutta mennä selittämään heille, miten asiat todellisuudessa ovat ja mihin hekin lopulta "ajautuvat".

Kuva täältä
Darcy

Näyttelijät eläytyivät rooleihinsa vahvasti. Erityisesti minua miellyttivät herra Collinsin ja rouva Bennetin näyttelijöiden suoritukset. David Bamber onnistui luomaan Collinsista vielä ällöttävämmän vaikutelman kuin kirjasta sai. Kohtauksessa, jossa Collins lähestyy Darcya, pystyin eläytymään vahvasti Janen ja Elizabethin häpeään - sitä katsoessani puritelin nyrkkejäni ja kiristelin hampaitani.

Asia, josta tätä tv-elokuvaa voisi erityisesti kritisoida, ovat liian pitkiksi venyneet kohtaukset. Joitakin kohtauksia olisi voinut jättää pois tai lyhentää jollakin tapaa. Lisäksi joistakin jaksoista jäi hämmentynyt tai jopa vaivaantunut olo, mutta en osaa selittää miksi. Valitettavasti tästä syystä pisteet laskivat roimasti.

Tämä versio Ylpeydestä ja ennakkoluulosta noudattaa kirjaa todella paljon. Olisi kuitenkin ollut mukavaa, jos sarjan tekijät olisivat tuoneet klassikkoon jotain omaa ja uutta. Katsomiseenkin jaksaisi keskittyä enemmän, sillä voisi mahdollisesti yllättyä jostakin.


***




P.S 
Pahoittelen tämän arvostelun lyhyyttä ja pinnallisuutta - en pystynyt keskittymään kunnolla koulukiireiden takia.

Verenjanoa Dallasissa / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Living Dead in Dallas
Kustantaja: Gummerrus
Ilmestymisvuosi: 2002
Suomentanut: Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie joutuu kreikkalaisen "jumalattaren", mainadin, hyökkäyksen uhriksi. Onnettomuuspaikalta Sookie kiidätetään Fangtaisaan, jossa  vampyyrit "joutuvat" imemään myrkyn Sookien verestä. Vastapalveluksena pelastumisestaan, Sookie lähetetään Dallasiin etsimään kadonnutta vampyyriä. Dallasissa hän joutuu tekemisiin fanaattisen vampyyrienvastaisen Auringon Seurakunnan kanssa. Jälleen kerran Sookie toivoo, ettei olisi tutustunut vampyyreihin.

Sookie Stackhouse -sarjan toinen osa kertoo vampyyreistä sen, mikä ensimmäisessä jäi kertomatta. Se paljastaa näistä yliluonnollisista olennoista inhimillisen ja katuvan puolen. Muuten Verenjanoa Dallasissa oli kuin Veren voima, Billin ja Sookien "ah-niin vahvaa ja erilaista rakkautta" (huomatkaa ironiset lainausmerkit) korostettiin koko ajan! Joka toisessa luvussa Sookie tuntui epäilevän Billin rakkautta ja heidän suhteensa lujuutta. Tosin itsekkin hermoilisin samoista asioista, jos sattuisin seurustelemaan vampyyrin kanssa.

Kirkon viereltä varjoista erkani hahmo. Godfrey. Hän oli yhä paljasrintainen, hän näytti yhä raikkaalta kuusitoistavuotiaalta. Ainoastaan oudot tatuoinnit sekä hänen silmänsä paljastivat nuoruuden valheeksi.
"Tulin katsomaan", sanoin kun hän oli lähellä minua, vaikka "tulin todistajaksi" olisi kenties ollut täsmällisempi ilmaus.
"Miksi?"
"Olen sen sinulle velkaa."
"Minä olen paha."
"Niin oletkin." Siitä ei päässyt yli eikä ympäri. "Mutta sinä teit hyvän teon, kun pelastit minut Gabelta."
"Tappamalla yhden miehen lisää? Omatuntoni tuskin huomasi eroa. Niitä on ollut niin paljon. Ainakin säästin sinut nöyryytykseltä."
Hänen äänensä kouraisi sydäntäni. Taivaalla kasvava valon kajastus oli vielä niin hento, että parkkipaikan valot paloivat yhä, ja niiden valossa minä katselin noita nuoria, niin nuoria kasvoja. Äkkiäarvaamatta, järjettömästi, minä purskahdin itkuun.
"Tämäpä mukavaa", Godfrey sanoi. Hänen äänensä oli jo etäinen. "Joku itkee minua lopun tulessa. Sitä en osannut odottaa." Hän astui kauemmas, turvallisen matkan päähän. Ja sitten aurinko nousi.

Lainauksessa huomaa Harrisin leikittelevän kirjan henkilöiden tunteilla. Sookie purskahtaa itkuun, johon Godfrey toteaa "tämäpä mukavaa".  Monissa kohdissa tässä teoksessa yhdistyi erilaisia tunteita. Lisäksi Harris osaa kuvailla tapahtumia juuri sopivan verran, ei liian paljoa muttei liian vähänkään. Tästäkin huomaa, miten suomennos ontuu hieman. Täytyy todellakin lukea joskus tämä kirjasarja englanniksi!



***