Tummien perhosten koti (elokuva)

Kuva otettu Wikipedian artikkelista

Kesto: 1h 45min
Merkittävimmissä rooleissa:
Juhani Johansson: Niilo Syväoja
Olavi Harjula: Tommi Korpela
Ilkka Salmi: Eero Milonoff
Hämäläinen: Niko Vakkuri
Sulkava: Iiro Panula
Rinne: Ville Saksela
Simola: Henri Huttunen
Sjöblom: Roope Karisto
Irene Harjula: Kristiina Halttu
Vanamo Harjula: Marjut Maristo
Tyyne Koskinen: Kati Outinen
Juhanin isä: Pertti Sveholm
Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Marko Leino
Tuottaja(t): Jukka Helle, Markus Selin
Säveltäjä: Panu Aaltio

Tummien perhosten koti elokuvana muistuttaa yllättävän paljon alkuperäisteosta. Elokuvaan oli välittynyt kirjan synkkä ja hieman surullinen tunnelma. Näyttelijävalinnat olivat erinomaisia ja jokainen oli onnistunut tuomaan jotakin omaa roolihahmoonsa.

Niilo Syväoja sai Juhaniin lisää herkkyyttä ja ujoutta. Vaikka Juhani esittääkin kovaa ja itsevarmaa, huomaa hahmon ilmeistä ja liikkeistä hahmon todellisen luonteen. Syväoja saa tuntemaan entistä enemmän sääliä Juhania kohtaan.

Eero Milonoff tekee Salmesta entistä uhkaavammalta ja jurommalta. Kohtaukset, joissa Milonoff esiintyi, saivat jännittyneeksi - odotin kokoajan Salmen käyvän jonkun kimppuun. Se tarkoitushan hänen hahmollaan tietysti oli, kirjassakin häntä pidettiin porukan johtajana, kukaan muista pojista ei uskaltanut uhmata Salmea hänestä huokuvan auktoriteetin takia.

Tommi Korpela onnistui luomaan Harjulasta entistä synkemmän, kieromman ja hullumman hahmon. Harjula ei syytä suoraan, mutta uhkailee ja vihjailee. Korpelan ulkonäkö on kuin luotu kyseiseen rooliin, tumma ja tyyneltä vaikuttava mies, mutta onkin sisältä jotain aivan muuta. Jäin kaipaamaan kirjan lopussa olevaa kohtausta, jossa Juhani monen vuoden jälkeen kohtaa Harjulan. Olisin halunnut nähdä, mitä Korpela olisi tuonut itsestään hulluksi tulleeseen Harjulaan.

Erilaista elokuvassa ja kirjassa oli juonellisesti merkityksettömien tapahtumien ja henkilöiden pois jääminen. Itseäni jäi harmittamaan Juhanin aikuisuutta kuvaavien kohtauksien pois jääminen - olisi ollut helpompaa muodostaa käsitys päähenkilön henkisestä ja fyysisestä kasvusta. Vanamon ja Juhanin sekä Juhanin ja poikien välisiä suhteita kuvattiin enemmän, mikä sitoi juonta enemmän yhteen.

Tummien perhosten koti kannattaa katsoa keskittyneesti ja katsomisen jälkeen kannataa elokuvaa kokonaisuutena pohtia. On vaikea valita, kumpi on parempi, elokuva vai kirja, sillä ne ovat yhtäaikaa niin samanlaisia ja erilaisia. Ehkä elokuva kokonaisuutena vie voiton.

****-