Tummien perhosten koti / Leena Lander

Kustantaja : Kirjayhtymä
Julkaisuvuosi: 1991
Sivumäärä : 322

Juhani Jansson on ollut naimisissa kahdeksan vuotta ja on ylenemässä toimitusjohtajaksi. Rakkaus- ja työelämä siis sujuvat hyvin. Kuka voisi uskoa päältäpäin, että tämä mies on kiertänyt sijaiskodeissa? Juhani on yrittänyt unohtaa Saaren ja sen tapahtumat, mutta ne alkavat tulvia mieleen Juhanan pomon kysyessä Saaressa tapahtuneesta taposta. Taka-alalle työnnetyt muistot alkavat tulvia Juhanin mieleen...

Koiran hautajaisissa Juhanin isä on juonut liikaa. Hän uhkaa vaimolleen Mairelle tappavansa itsensä, lapsensa sekä Mairen, jos tämä jättäisi hänet. Yöllä Maire yrittää hukuttaa kuopuksensa (Saulin) ojaan, koska uskoo kuoleman olevan tälle parempi vaihtoehto kuin isän juopottelun seuraaminen. Juhani kuitenkin pelastaa veljensä. Naapurin ilmiannon seurauksena Juhani ja Sauli otetaan huostaan.

Tästä alkaa Juhanin kierto eri sijaiskodeissa. Lopulta hän päätyy Saareen, poikakotiin, jota johtaa Olavi Harjula omalaatuisilla menetelmillään. Saaressa asuu "potilaiden" lisäksi ainoastaan johtala Harjula, tämän vaimo ja viisi tytärtä sekä tilan- ja karjanhoitaja Tyyne. Alun vaikeuksien jälkeen Juhani ystävystyy muiden asukkaiden kanssa. Erityisen läheiseksi hän tulee Ilkka Salmen, poikakodin vanhimman asukkaan kanssa.

Jo kirjan alussa herää kysymyksiä. Kenen syytä Tyyne Koskisen kuolema oli? Miksi Juhanin vanhemmat käyttäytyivät sillä tavalla? Keneen voi luottaa? Ketkä rakastuvat? Kuka pettää?

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Turun Kulhon saarelle, jossa toimi poikakoti vuosina 1925-1968. Olisi mielenkiintoista tavata kyseisen poikakodin entisiä asukkaita ja kysyä, millaista elämä Saaressa oikeasti oli. Olisikohan Leena Lander saanut inspiraation kirjaansa jonkun poikakodin asukkaan tarinasta.

Tummien perhosten koti on monen erilaisen tunteen kirja: siinä käydään kaikki tunteet rakkaudesta vihaan ja mustasukkaisuuteen. Kirja sai ajattelemaan laitosnuorten elämää, kokemuksia ja kohtaloa nyt ja aiemmin. Itse en tunne henkilökohtaisesti huostaanotettuja lapsia/nuoria, siksi minulla on ollut heitä kohtaan aika paljon ennakkoluuloja. Tummien perhosten kodin lukemisen jälkeen alan ymmärtää, että heidän menneisyytensä on erilainen ja saattanut täten vaikuttaa käytökseen.

Olavi Harjulan kasvatusmetodit ovat todellakin omalaatuiset, jos verrataan nykyaikaisiin lasten ja nuorten kasvatusmenetelmiin. Kuinka moni hyväksyisi eristyksissä olevan työleirimäisen poikakodin, jossa vannotaan selkäsaunan nimeen? Kirjan tapahtumien aikaan (1960-luku) lasten ruumiillinen kuritus oli vielä sallittua Suomessa (kiellettiin vuonna 1984) ja Harjulan koettiin onnistuneen erinomaisesti "poikien kesyttämisessä". Kirjasta välittyy Harjulan aito välittämisen tunne ja auttamisen halu. Minulle jäi ainakin käsitys, että hän piti pojista enemmän kuin omista tyttäristään, joihin ei ollut onnistunut luomaan läheistä suhdetta. Harjula pystyy olemaan oma itsensä poikien kanssa ja puhumaan näille helpommin. Harjulan kohtalo kirjan lopussa ei oikeastaan yllättänyt ollenkaan.

Teosta oli helppo lukea, mutta teksi ja/tai juoni tökkivät välillä, erityisesti kirjeiden kohdalla. Kirjan hyviin puoliin kuuluvat monipuoliset kerrontakulmat ja yllättävät juonenkäänteet. Lopussa jäi vaivaamaan, muiden poikakodin asukkaiden kohtalo ja kuka Harjulan tyttäristä päätyi naimisiin Juhanin kanssa. Kuitenkin Leena Lander on onnistuneesti yhdistänyt monen erilaisen henkilön tarinan yhteen kirjaan.


***½