Book Hunterin demilä

Perustin blogilleni demilän demi.fi sivustolle. Sinne saa liittyä, pyrin päivittelemään sinne blogin tapahtumia:) Demilään pääset TÄSTÄ. Demilässä on käynnissä äänestys seuraavasta "arvostelupaketista", mutta lisään kyselyn tännekin!

Humiseva harju / Emily Brontë

Alkuteos: Wuthering Heights
Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 1847
Suomentanut: Juhani Lindholm

Herra Lockwood saapuu juuri vuokraamaansa Rastaanlaakson kartanoon vuokraisäntänsä, herra Heathcliffin, luota. Lockwood ihmettelee vuokraisäntänsä käytöstä: tämän kohteliaisuus vaikutti teennäiseltä ja pakotetulta, aivan kuin Heathcliff ei haluaisi olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Lisäksi Heathcliffissä on jotain muutakin outoa, lähes mielipuolista. Herra Lockwood pyytää taloudenhoitajaansa Ellen Deania kertomaan vuokraisännästään ja Dean aloittaa tarinan kertomalla kuinka Humisevan harjun isäntä saapui Yorkshireen ja miten talo joutui tämän haltuun.

Eräänä iltaana vanha herra Earnshaw palaa kaupunkimatkalta kotiin mukanaan likainen mustalaispoika, jonka oli löytänyt kadulta kuljeskelemasta. Poika nimetään Heathcliffiksi. Herra Earnshawin lapset (Hindley ja Catherine) vierastavat aluksi tulokasta, mutta vähän ajan kuluttua Heathcliffin ja Catherinen välille kehittyy vahva ystävyys, joka myöhemmin muuttuu rakkaudeksi. Vaikka he uskovat pysyvänsä aina yhdessä, Catherinen avioliitto ja kuolema erottavat heidät. Heathcliff raivostuu ja alkaa suunnitella kostoa.

Emily Brontën ainoaksi romaaniksi jäänyt Humiseva harju on aikakauden mukaisesti sekoitus synkkyyttä ja romantiikkaa (+ehkä jopa intohimoa). Olisi mielenkiintoista tietää, millaista hänen muu tuotantonsa olisi ollut. Kyseistä Brontëa on vaikea uskoa näin vahvan ja tunteikkaan kirjan kirjoittajaksi, sillä hän oli melko sivistymätön maalaispapin tytär. Kielellisesti tämä teos on erinomainen - sanavalinnat sekä sanajärjestys ovat osuvia ja sulavia. Loppuratkaisu oli aika yllättävä.

Humiseva harju on pääväritykseltää todella synkkä ja raskas. Jos kirjoilla voisi olla tunteita, tämä kirja olisi sekoitus vihaa, epätoivoa ja rakkautta. Nämä tunteet tiivistyvät seuraavassa lainauksessa, jossa Ellen Dean on juuri mennyt Rastaanlaakson kartonon pihamaalle kertomaan Heathcliffille Catherinen kuolemasta:

"Piinallinen mielummin!" Heathcliff ärähti pelottavan kiivaasti, polkaisi jalkaa ja voihkaisi, kun hallitsemattomat tunteet yhtäkkiä saivat vallan."Hän valehteli loppuun asti! Missä hän on? Ei hän siellä ole - ei taivaassa - ei kadotuksessa - missä hän on? Sinä sanoit, ettet välitä kärsimyksistäni! Yhden ainoan rukouksen minä rukoilen, ja sitä minä toistan niin kauan kunnes kieleni kangistuu, ja se kuuluu - Catherine Earnshaw, älköön sielusi saako rauhaa niin kauan kuin minä elän! Sinä väitit, että minä tapoin sinut - kummittele minulle sitten! Niinhän murhatut tekevät murhaajilleen. Minä uskon - tai tiedän - että aaveita on maan päällä vaeltanut ennenkin. Seuraa minua joka paikkaan - ota mikä hahmo tahansa - tee minut vaikka hulluksi, mutta älä jätä minua tähän kuiluun, mistä en sinua löydä! Hyvä Jumala! Tätä ei voi sanoin kuvata! En minä voi elää ilman elämääni! En voi elää ilman sieluani!"

Näin huomataan, miten syvää rakkautta Heathcliff on tuntenut lapsuudenystäväänsä kohtaan. Heathcliff kokee, ettei voi elää enää, koska Catherine oli ollut hänen elämänsä tarkoitus.


****½

Ensimmäinen kesä New Yorkissa / Candace Bushnell

Kuva täältä

Alkuteos: Summer and the City: A Carrie Diaries Novel

Kustantaja: Tammi

Ilmestymisvuosi: 2011

Suomentanut: Liisa Laaksonen

Ensimmäinen kesä New Yorkissa on kuvaus Carrie Brandshawin kokemuksista tämän ensimmäisenä kesänä New Yorkissa. Kesän aikana Carrie tapaa ihmisiä, jotka tulevat pysymään hänen elämässään loppuun asti. Carrie ihastuu, pettyy ja rakastuu sekä pääsee yhä lähemmäksi haavettaan - kirjailijaksi tulemista.

Bushnellin kuudes teos sopii todella ystävänpäivän seudun lukemiseksi, se on sopivan "hömppä" ja kevyt luettava. Ensimmäinen kesä New Yorkissa on kuvaus ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirjassa kerrotaan, kuinka Carrie tutustuu räväkkään Samanthaan, kriittiseen Mirandaan sekä ikuiseen romantikkoon Charlotteen ja millaista noin parikymppisten ystävysten elämä 1980-luvun New Yorkissa oli. Saapuessaan New Yorkiin Carriella ei ole hajuakaan tulevaisuudestaan, mutta kesän lopussa suunnitelmat ovat selkiytyneet.

Vaikka juoni oli samanlainen kuin Sinkkuelämää- tv-sarjassa, teos oli yllätyksiä täynnä! Kuka voisi uskoa Samanthan suunnittelevan tosissaan häitä? Tosin Samanthan osalta suhde on rajapyykki hänen elämässään, joka on saavutettava hinnalla millä hyvänsä.

Lempihahmokseni nousi Capote niminen nuori mies, joka oli samalla kirjoituskurssilla Carrien kanssa. Vaikka Capote vaikuttaa aluksi kylmältä ja välinpitämättömältä Carrieta kohtaan, alkaa lukija vähitellen huomata, miten paljon Capote välittää Carriesta. Capote on tämän tukena ja ilmaisee mielipiteensä suoraan. Carrie vihaa Capotea kurssin alussa, mutta lopulta tutustuttuaan tähän, hän rakastuu. Heidän suhteensa jää lyhyeksi, mutta Carrie tulee muistamaan Capoten vielä pitkään.

Tämä kirja on sellaista perushömppää, jota löytyy melkein jokaisen marketin kassalta tai lehtihyllyltä harlequin-kirjojen läheltä. Harlequiniksi en kuitenkaan tätä laskisi - kuvailu oli liian kilttia ja käsiteltiin (yllättävän) vähän seksiä.

Ensimmäinen kesä New Yorkissa sopii ystävysten kohtaamistapaa pohtineille Sinkkuelämää-sarjan faneille ja kaikille hömppäkirjallisuuden ystäville.


**+

Saamelandia / Magne Hovden

Alkuteos: Sameland
Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 2010
Suomentanut: Outi Menna

Saamelandia on Magne Hovdenin esikoisromaani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Norjaan, Kirkkoniemen pieneen kylään, jossa kirjoittaja Hovden asuu perheineen.

Roy ja Leif saavat kalastureissullaan uskomattoman idean - he perustaisivat elämyspuiston, Saamelandian. Todellisuudessa he eivät tiedä mietään saamelaista tai näiden perinteistä, mutta eiväthän ulkomaalaiset sitä tajua. Roy ja Leif ovat liikkeellä nollabudjetilla, ja käyttävät kiistanalaisia keinoja hankkiessaan (esimerkiksi telttoja) tavaroita Saamelandiaan. He oppivat myös, että porojen vatsalle ei tee hyvää syödä koiranruokaa. Lopulta Roy ja Leif rikastuvat, kuten tarkoituksena alun alkaen oli, mutta eivät Saamelandian avulla.

Saamelandia on mahtava kirja, ehkä paras tämän vuoden puolella lukemani! Vaikka juonenkäänteet eivät sinällään ole hauskoja, saavat Roy ja Leif sekä heidän (onnettomat) yrityksensä naisten ja menestymisen suhteen hymy huulilleni. Kirjan päähenkilöt ovat tyypillisiä "peräkamaripoikia", jotka eivät tahdo onnistua oikeastaan missään; aina matkassa on isoja tai pieniä mutkia. Teksti oli sujuvaa ja helppo lukuista sekä täynnä pieniä huumorinkukkasia.

Saamelandia vahvisti käsitystäni siitä, että saamelaiset ovat kieroja ja omalaatuisia sekä että heillä on oma erilainen/erikoinen elämäntapansa. Myös viina ja muut nautintoaineet ovat ahkerassa käytössä. Oli suloista, kun Roy ja Leif ostivat aina tietynlaisia eväitä toisilleen ja sitten valittivat toiselle, jos tämä oli sattunut tuomaan vääränlaisia.


****½

Kylmäveristen klubi / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Club Dead
Kustantaja: Gummerus
Ilmetymisvuosi: 2003
Suomentanut: Sari Kumpulainen

Sookien miesystävä Bill sanoo lähtevänsä matkoille saadakseen lisää nimiä vampyyrirekisteriin. Sookie huolestuu, kun Billistä ei kuulu mitään ja Eric tulee kyselemään tämän perään. Pian hän huomaakin olevansa Mississipissä etsimässä Billiä. Apunaan Sookiella on Alcide Herveaux, ihmissusi. Useiden mutkikkaiden käänteiden jälkeen Sookie löytää Billin, mutta miten käykään heidän suhteelleen? Jääkö Sookie Billin luo kaikkien pettymysten jälkeen vai aloittaako hän aivan  puhtaalta pöydältä?

Muihin Sookie Stackhouse -kirjasarjan osiin verrattuna, Kylmäveristen klubissa oli paljon toiminta ja vauhdikkuutta. Lisäksi tässä kirjassa keskityttiin vampyyrien sijasta enemmän ihmissusiin ja (muihin) muodonmuuttajiin.

Kirjassa oli yksi pääjuoni, Billin katoaminen ja etsiminen, ja muutama pienempi juoni, kuten "ruumis kaapissa". Juonet täydensivät toisiaan ja varsinkin pienemmät juonet toivat omasta puolestaan lisää kiinnostavuutta tarinaan. Toisin kuin useimmissa muissa kirjoissa, tässä pienemmille juonille oli annettu ns. isompi rooli. Tämä on todella hyvä asia, sillä kirjan pääjuoni oli tylsähkö ja aika kulutettu. En ymmärrä Sookien järjenjuoksua (jos hänellä sellaista edes on!!), miksi lähteä etsimään entistä poikaystävää, josta on ollut enemmän surua kuin iloa?

Mielestäni Sari Kumpulaisen suomennos oli onnistunut. Vaikka kirjasta löytyikin pieniä kielioppivirheitä ja todella omituisia lauseita, sitä oli jotenkin helpompi lukea kuin aiempia osia.


****-

Verenjanoa Dallasissa / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Living Dead in Dallas
Kustantaja: Gummerrus
Ilmestymisvuosi: 2002
Suomentanut: Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie joutuu kreikkalaisen "jumalattaren", mainadin, hyökkäyksen uhriksi. Onnettomuuspaikalta Sookie kiidätetään Fangtaisaan, jossa  vampyyrit "joutuvat" imemään myrkyn Sookien verestä. Vastapalveluksena pelastumisestaan, Sookie lähetetään Dallasiin etsimään kadonnutta vampyyriä. Dallasissa hän joutuu tekemisiin fanaattisen vampyyrienvastaisen Auringon Seurakunnan kanssa. Jälleen kerran Sookie toivoo, ettei olisi tutustunut vampyyreihin.

Sookie Stackhouse -sarjan toinen osa kertoo vampyyreistä sen, mikä ensimmäisessä jäi kertomatta. Se paljastaa näistä yliluonnollisista olennoista inhimillisen ja katuvan puolen. Muuten Verenjanoa Dallasissa oli kuin Veren voima, Billin ja Sookien "ah-niin vahvaa ja erilaista rakkautta" (huomatkaa ironiset lainausmerkit) korostettiin koko ajan! Joka toisessa luvussa Sookie tuntui epäilevän Billin rakkautta ja heidän suhteensa lujuutta. Tosin itsekkin hermoilisin samoista asioista, jos sattuisin seurustelemaan vampyyrin kanssa.

Kirkon viereltä varjoista erkani hahmo. Godfrey. Hän oli yhä paljasrintainen, hän näytti yhä raikkaalta kuusitoistavuotiaalta. Ainoastaan oudot tatuoinnit sekä hänen silmänsä paljastivat nuoruuden valheeksi.
"Tulin katsomaan", sanoin kun hän oli lähellä minua, vaikka "tulin todistajaksi" olisi kenties ollut täsmällisempi ilmaus.
"Miksi?"
"Olen sen sinulle velkaa."
"Minä olen paha."
"Niin oletkin." Siitä ei päässyt yli eikä ympäri. "Mutta sinä teit hyvän teon, kun pelastit minut Gabelta."
"Tappamalla yhden miehen lisää? Omatuntoni tuskin huomasi eroa. Niitä on ollut niin paljon. Ainakin säästin sinut nöyryytykseltä."
Hänen äänensä kouraisi sydäntäni. Taivaalla kasvava valon kajastus oli vielä niin hento, että parkkipaikan valot paloivat yhä, ja niiden valossa minä katselin noita nuoria, niin nuoria kasvoja. Äkkiäarvaamatta, järjettömästi, minä purskahdin itkuun.
"Tämäpä mukavaa", Godfrey sanoi. Hänen äänensä oli jo etäinen. "Joku itkee minua lopun tulessa. Sitä en osannut odottaa." Hän astui kauemmas, turvallisen matkan päähän. Ja sitten aurinko nousi.

Lainauksessa huomaa Harrisin leikittelevän kirjan henkilöiden tunteilla. Sookie purskahtaa itkuun, johon Godfrey toteaa "tämäpä mukavaa".  Monissa kohdissa tässä teoksessa yhdistyi erilaisia tunteita. Lisäksi Harris osaa kuvailla tapahtumia juuri sopivan verran, ei liian paljoa muttei liian vähänkään. Tästäkin huomaa, miten suomennos ontuu hieman. Täytyy todellakin lukea joskus tämä kirjasarja englanniksi!



***

Veren voima / Charlaine Harris

Kuva täältä
Alkuteos: Dead Until Dark
Kustantaja: Gummerrus
Ilmestymisvuosi: 2001
Suomentanut: Johanna Vainikainen-Uusitalo

Sookie Stackhouse on tarjoilijana Merlotte's-baarissa, louisinalaisessa Bon Tempsin kaupungissa. Häntä voisi luulla tavalliseksi naiseksi, mutta sitä hän ei todellakaan ole. Sookie on telepaatti, joka pystyy kuulemaan kaikkien ajatukset. Tai ainakin hän uskoi niin, kunnes eräänä iltana Merlotte'siin saapuu mysteerimäinen vampyyri, Bill. Bill ja Sookie rakastuvat toisiinsa ja Sookie huomaa vampyyrien olevan jotain aivan muuta kuin julkisuus antaa ymmärtää.

Veren voima on Sookie Stackhouse -sarjan ensimmäinen osa. Aihe kirjassa on mielenkiintoinen ja erilainen: vampyyrit elävät (julkisesti) rinnakkain ihmisten kanssa keinoveren ansiosta. Tosin vampyyreilla ja ihmisillä on erilaiset oikeudet ja velvollisuudet.

En ole ikinä onnistunut suuttumaan kirjan henkilöille, mutta Sookie saa vereni kiehumaan! Veren voimassa korostetaan miten "viaton, sievä, seksikäs ja blondi" Sookie on ja kuinka kaikki lähipiirin yliluonnolliset olennot ovat jollakin tapaa ihastuneita häneen. Lempihahmokseni nousi kuitenkin Eric, Fangtasia-baarin omistaja. Hän on ilkeä, mutta pohjimmiltaan kohtelias.

Charlaine Harris on onnistunut kuvaamaan henkilöiden välisiä suhteita ja luonteita erinomaisesti. Joidenkin henkilöiden kohdalla näiden luonne ja vaikutelma välittyi erittäin hyvin. Kuten esimerkiksi Billistä sai sisäänpäin kääntyneen ja katkeroituneen vaikutelman melkein heti tämän "astuttua juoneen".

Teksti oli nopealukuista, mutta välillä ontuvaa. Olisi mukavaa lukea tämä alkuperäiskielellä, silloin tekstistä voisi saada enemmän irti. Myös etelävaltioiden murre toisi mukavan säväyksen!


***½